Kadotettu

Kevään kunniaksi aloitetaan uusi fotonovelli. Tämän kertaisen tarinan nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi kadotettu.

Osa 1. Kadonneen metsästäjät


Häät - uuden alku vai lopun alku? Näin kysyy juuri kuvattavan ohjelman Kadonneen metsästäjät toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso. Ovatko häät todella onnellinen juhla vai pelkkä näytelmä vailla onnellista loppua. Tätä kuvausryhmä lähti selvittämään saatuaan toimeksiannon eräältä nuorelta perijättäreltä. Tämä on tarina, jonka hän jakoi ohjelman juontajalle ja nämä ovat valokuvat, jotka hän toi mukanaan. Tutustutaanpa siis tarinan taustoihin ennen kuin ryhmä aloittaa etsinnät.


"Serkkuni Thomas otti kuvat häissä. Tämä kuva on otettu, kun hän kävelee kohti alttaria. Tai no miksi sitä nyt kutsutaan, kun eihän tämä oikeastaan kirkko ole, mutta joka tapauksessa. Enoni, eli sulhanen, ei nimittäin kuulu kirkkoon, joten heidät vihki tuo taustalla näkyvä tuomari. Koko homma kuitenkin muistutti aivan kirkkohäitä pukuineen kaikkineen." Kristen selitti ja katsoi kaihoisasti ensimmäistä kuvaa. "Oletko sinä tässä?" Juontaja kysyi osoittaen kuvan vasemmassa reunassa seisovaa pikkutyttöä. "Kyllä se olen minä. Olin todella ylpeä tuosta hörselömekostani, vaikka näin jälkikäteen katsottuna se näyttää lähinnä hattaralta." Kristen naurahti.


"Veljeni Nicholas on tuo laidalla murjottava blondi. En tiedä miksi hän oli niin kiukkuinen koko päivän. Hän itseasiassa tunsi Emilyn, siis morsiammen, entuudestaan. He olivat samalla luokalla yläkoulussa tai ainakin muistelisin niin." Kristen sanoi. "Enosi taisi olla hieman vanhempi." Juontaja totesi ja katsoi kuvaa lähemmin.


"Kyllä. Hän oli huomattavasti Emilyä vanhempi. En edes muista miten he oikein tapasivat. Ehkä Nicholasin kautta." "Etkö voisi kysyä asiaa veljeltäsi tai enoltasi?" Juontaja uteli edelleen. "En. He eivät halua puhua Emilystä. Typerä veljeni muuttuu aina kiveksi, kun mainitsenkin hänen nimensä. Enoni kanssa en enää edes oikein ole väleissä." Kristen totesi.


"Tämä on oikein sievä kuva. Hän näytti todella kauniilta tuona päivänä." Kristen hymyili kuvalle ja silitti sen mattapintaa.


"Sitten tietysti pakollinen suutelukuva vihkimisen jälkeen. Minusta tämä kaikki oli hurjan romanttista silloin, nyt en enää ole niin varma. Ehkä minä vain halusin kaiken olevan kuin satukirjoissa." Kristen sanoi hiljaa. "Mitä tarkoitat?" Juontaja kysyi.


"No, välillä minusta tuntuu, että kaikki oli vain esitystä. Pakotettuja hymyjä ja teeskentelyä. Äitini piti koko juttua muutenkin täytenä vitsinä. Muistan kun hän jutteli enoni kanssa ja yritti saada hänet perumaan häät." "Miksi äitisi niin teki?" Juontaja kysyi. Hän haistoi tarinan tavanomaisten hääkuvien takana. "Kai hän paheksui heidän ikäeroaan ja ehkä tuloeroaankin. Enoni näet on luonnollisesti rikas ja muistelisin, että Emily oli huomattavasti köyhemmästä perheestä." Juontaja hymähti, tarina oli turhan tavanomainen, hän kaipasi kunnollista skandaalia, joka veisi hänet huipulle.


"Tämä on vastaanotolta. Näitäkin kuvia on kotona lisää, mutta osa niistä on tärähtänyt tai muuten vain oudoista kulmista kuvattu, joten ajattelin valita vain muutaman mukaan."


"Ja tässä in heidän ensimmäinen tanssinsa. Tämä kuva on aina pelottanut minua. Enoni katse on jotenkin maanisen oloinen, mutta enpä tiedä. Ehkä se on vain kuvattu huonolla hetkellä."


"Tässä sitten olen minä ja veljeni Nicholas." Kristen selitti ja hamuili jo seuraavaa kuvaa. Juontaja huokaisi. Tästä tulisi pitkä päivä mikäli naisella oli jokainen mahdollinen kuva matkassa, kuten hän pahoin pelkäsi. Hän kuitenkin koetti hymyillä ja peittää tympääntymisensä. "Taustalla näkyy äitini. Hän ilmeisesti juttelee jonkun vieraan kanssa, mutta en taida muistaa hänen nimeään."


"Ja tässä tanssin veljeni kanssa. Miksihän otin tämän edes mukaan." Kristen sanoi hajamielisesti ja otti esiin seuraavan kuvan.


"Tässä kuvassa enoni tanssii kaason kanssa. He ovat itseasiassa nykyään naimisissa." Kristen sanoi. "Mitä? Enosi ja häiden kaaso?" Juontaja kysyi selvästi tarina alkoi jälleen kiinnostaa häntä. "Niin. He taisivat avioitua aika pian sen jälkeen kun Emily katosi. Olisikohan ollut samana vuonna. En oikein tarkkaan muista, kun olin pari vuotta ulkomailla koulussa ja kaikki tämä tapahtui sinä aikana." Juontaja kirjoitti kiivaasti lehtiöönsä, ehkä tarinassa sittenkin oli ainesta skandaaliksi.


"Tämä on lempikuvani Emilystä. Jotenkin niin suloinen ja haikea kuva. He olivat niin nuoria ja söpöjä. Jopa typerä veljeni näyttää ihan hyvältä tässä kuvassa." "Et taida pitää veljestäsi?" Juontaja kysyi uteliaana. "Miten niin? Ai, kun sanoin häntä typeräksi veljekseni. No, hän kutsuu minua hölmöksi siskokseen. Se on vain meidän versiomme hellittelynimistä. Oikeastihan minä jumaloin veljeäni. Hän on aina ollut tukenani, vaikka meillä onkin melko iso ikäero olemme silti hyviä ystäviä."


"Niin ja tässä kuvassa olen minä Emilyn kanssa. Että minä rakastin häntä. Hän oli aivan uskomattoman ihana ja lämmin ihminen. Hän sai minut aina tuntemaan itseni osaksi porukkaa, eikä ärsyttäväksi pikku kakaraksi, kuten enoni uusi vaimo. Älä mainitse tuota lähetyksessä. En halua turhaan lietsoa sukuvihaa." Kristen sanoi. "Hyvä on." Juontaja sanoi, sillä ei koko asia oikeastaan kiinnostanut häntä.


"Ai niin ja tässä on Emilyn äiti." Kristen sanoi ottaessaan uuden kuvan esille. "Oletko kysynyt häneltä Emilystä?" Juontaja kysyi katsoen kuvaa ja yrittäen etsiä yhdennäköisyyttä naisten välillä. "Hän kuoli pari kuukautta häiden jälkeen. Muuten olisin tietysti kysynyt häneltä." "Harmillista." Juontaja totesi ja teki merkinnän lehtiöönsä.


"Tämä onkin viimeinen kuva. He ovat juuri lähdössä häämatkalleen. He taisivat käydä Karibialla, jos oikein muistan." "Mitä Emilylle siis oikein tapahtui? Onko sinulla mitään aavistusta asiasta?" "Minulle aina sanottiin, että hän kuoli, mutta en ole löytänyt mistään hänen hautaansa. Kukaan ei ole suostunut kertomaan minulle mistä etsiä. Luulisin kuitenkin, että hänet olisi haudattu jonnekin lähialueen hautausmaalle." Kristen sanoi. "Eli et usko hänen olevan enää elossa, vaan etsit hautaa?" Juontaja tarkisti. "Niin, sopiiko se. Haluaisin vain niin kovasti tietää mitä hänelle tapahtui." "Kyllä se käy. Ehkä koko juttu onkin helpompi niin. Kuolleet eivät vaihda osoitettaan turhan usein." Juontaja totesi kylmästi ja raapusti jotain lehtiöönsä. "Niin kai." Kristen totesi hieman järkyttyneenä naisen kommentista. "Okei. Eiköhän tässä ole taustatiimille tarpeeksi materiaalia. Kuvataan nyt nopeasti vielä alkukuvat tähän ohjelmaan, jotta katsojat pääsevät seuraamaan etsintääsi reaaliaikaisesti. Tarvitsemme sitten myöhemmin muutamia kohtauksia, joissa käyt paikoissa joista häntä on etsitty, jotta kaikki uskovat sinun etsineen hänet itse. Eli tule tuolta sivusta sisään ja tehdään niin kuin aluksi sovittiin. Selvä?" "Selvä." Kristen sanoi ja poistui huoneesta.


Toivottakaa tervetulleeksi tämän kertainen etsijämme. Hän on rouva Kristen Auster, joka pyysi ohjelmaltamme apua tätinsä etsimisessä. Tervetuloa Kristen." Juontaja sanoi ja kätteli Kristeniä. "Istuhan toki ja kerro tarinasi. Sinä siis etsit tätiäsi." "Niin. Hän oli naimisissa enoni kanssa, mutta vaikka hän ei ole verisukulaiseni olen häntä aina sellaisena pitänyt." Kristen vastasi. "Miksi päätit etsiä häntä juuri nyt? Kerroit meille, että hän katosi 10 vuotta sitten." "Olen miettinyt asiaa vuosia ja kun näin ohjelmanne mainoksen päätin yrittää löytää hänet."


"Meillä onkin kuva teistä yhdessä. Tämä on otettu Emilyn häissä ja sinä olet ilmeisesti tuo suloinen pikkutyttö." "Niin. Minä olen tosiaan tuo kultakutrinen tyttö, vaikka se saattaa olla vaikea uskoa nyt. Äitini värjäsi hiuksiani tuolloin. Hiukseni olivat kuitenkin mustat jo tuolloin." "Mielenkiintoista. Miksi juuri sinä etsit tätiäsi, eikö hänellä ole sukulaisia, jotka voisivat tehdä sen." "Hänen vanhempansa ovat kuolleet, eikä hänellä ole muuta sukua, joten minä päätin, että minun on saatava tietää mitä hänelle tapahtui, kun kukaan sukulaisistani ei tiedä hänen vaiheistaan." Kristen selitti. "Eikö edes enosi?" Juontaja uteli. "Ei. Hän sanoi Emilyn kuolleen, mutta hän ei halunnut puhua asiasta sen enempää." "Näistä lähtökohdista lähdemme siis selvittämään Emilyn vaiheita unelmahäiden jälkeen. Pian keskustelemme lisää Emilystä ja käymme katsomassa miten etsintä on sujunut. Nyt on kuitenkin aika siirtyä mainoskatkolle, joten nähdään pian." Juontaja sanoi viimeiset sanat kameralle ja sen jälkeen kohtaus olikin purkissa. He ottivat vielä varmuuden vuoksi muutaman uusinta otoksen ja testikuvan ja sen jälkeen Kristen pääsikin lähtemään studiolta.


Hänen miehensä Mark olikin jo odottelemassa häntä ja he lähtivät yhdessä kotiin. Mielessään Kristen mietti mahtaisiko hänen etsintänsä tuottaa tulosta. Löytäisikö hän koskaan Emilyn hautaa, jotta voisi edes hyvästellä ihmisen joka kerran oli hänelle ollut niin rakas?

Tää on jännä! Hienot kuvatkin, mutta ne jää ihan tarinan varjoon -tähän odotan jatkoa

Ihanaa! Uus jännä tarina
Täälä jäädään myös odottamaan innolla lisää!

Mielenkiintoinen tarina, jään jännittämään jatkoa minäkin

Osa 2. Katumus

Prosessi Kadonneiden metsästäjät ohjelmassa oli siis aloitettu ja taustaryhmä alkoi jäljittämään Emilyä. He lupasivat soittaa Kristenille heti, kun jotain konkreettista löytyisi. Oli kuitenkin kulunut jo pari viikkoa, eikä mitään tuntunut tapahtuneen, joten Kristenillä oli ollut aikaa katua koko päätöstään.


Eräänä iltana Kristen ja Mark istuivat sängyssä. Kristen luki suosikki hömppälehteään, Markin selaillessa keskittyneesti sähköpostiaan. Kristen ei kuitenkaan kyennyt rauhoittumaan ja keskittymään lehden artikkeleihin niin kuin tavallisesti. Hän oli liian hermostunut ja pyöritti mielessään yhtä ajatusta yhä uudelleen ja uudelleen. "Teinkö virheen?"


'Hätiköinkö minä sinusta?' Kristen kysyi. 'Mmm. Minkä suhteen?' Mark kysyi hajamielisesti. 'Sen ohjelman suhteen. Ehkä minun ei olisi pitänyt lähteä siihen mukaan.'


'Et sinä minusta hätiköinyt. Pohdit päätöstäsi joka kantilta, joten eiköhän se ollut ihan hyvä ratkaisu.' Mark tuumasi irrottaessaan katseensa näytöltä. 'Ehkä minun olisi pitänyt kysyä asiasta äidiltä.' Kristen sanoi lähinnä itselleen. 'Niin paljon kuin äidistäsi pidänkin' Mark naurahti 'hänen mielipiteensä kysyminen taitaisi olla turhaa, koska tiedät sen jo itsekin.' Kristen nyökkäsi, hän tiesi mitä mieltä äiti olisi ollut tästä. 'Hän olisi kieltänyt minua ja ollut oikeassa.'


'No jos olet sitä mieltä. Ehkä se sitten oli virhe.' Mark myötäili ja sulki läppärinsä. 'Oliko oikeasti? Mitä mieltä sinä ole?'


'Onhan sinulla oikeus tietää mitä tädillesi tapahtui. Eikö tuo ohjelma yleensä käsittele asioita melko hienovaraisesti.' Mark tuumaili, mutta pieni epäilyksensiemen oli herännyt hänenkin mielessään. 'Niin mutta mitä jos vaikka enoni tappoi hänet. Haluanko minä oikeasti tietää sellaista tai kertoa asiasta koko maailmalle? Ehkä olisi ollut parempi antaa menneiden olla.'


Kristen painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi. Ehkä hän oli tehnyt kammottavan virheen. Ehkä eno joutuisi vankilaan ja se kaikki olisi hänen syytään. Tai no enimmäkseen enon, mitäs meni tappamaan vaimonsa, mutta myös hänen koska hän lähti sorkkimaan asiaa, joka ei varsinaisesti hänelle kuulunut. 'Tuskinpa hän tappoi tätiäsi.' Mark nauroi 'Hänestä on kyllä moneksi, mutta tuskinpa hänen tarvitsisi sellaiseen sortua. Avioerokin on keksitty.' 'Ei minun perheessäni.' Kristen totesi vakavana, mutta jatkoi kuitenkin 'Olet luultavasti oikeassa. Hän ei vaikuta sellaiselta.'


'Lakkaa stressaamasta turhaan. Mikä on pahin mitä voi tapahtua? He joko löytävät hänet tai eivät.' Mark totesi rauhallisesti ja kiersi kätensä Kristenin ympärille. 'Olet oikeassa. Mitään pahaa ei tapahdu.' Kristen sanoi ja painautui tiukemmin Markin rintaa vasten. Mark oli oikeassa, hän hermoili aivan suotta. Luultavasti ohjelmantekijät eivät edes löytäisi Emilyä. Se olisi kamala pettymys, mutta ehkä sitten hän voisi antaa asian olla.


Tuona yönä Kristen nukkui rauhassa, sillä hän ei osannut kuvitellakaan mikä rumba häntä vielä odottaisi asian tiimoilta.

Hei, tääkin on saanut jatkoa! Mitenköhän tässä vielä käy..? Ja tuo sänky on muuten aivan ihana!

Lainaus :

"Ai niin ja tässä on Emilyn äiti." Kristen sanoi ottaessaan uuden kuvan esille. "Oletko kysynyt häneltä Emilystä?" Juontaja kysyi katsoen kuvaa ja yrittäen etsiä yhdennäköisyyttä naisten välillä. "Hän pari kuukautta häiden jälkeen. Muuten olisin tietysti kysynyt häneltä." "Harmillista." Juontaja totesi ja teki merkinnän lehtiöönsä.

Olisiko Hän kuoli? pari kuukautta häiden jälkeen? Joku verbi siitä puuttuu kuitenkin.

Oikein ihana ja mukaansatempaava tarina, jännittyneenä täällä luen! Jatkoa! <3 We want more!

Hunajasieni kirjoitti:

Lainaus :

"Ai niin ja tässä on Emilyn äiti." Kristen sanoi ottaessaan uuden kuvan esille. "Oletko kysynyt häneltä Emilystä?" Juontaja kysyi katsoen kuvaa ja yrittäen etsiä yhdennäköisyyttä naisten välillä. "Hän pari kuukautta häiden jälkeen. Muuten olisin tietysti kysynyt häneltä." "Harmillista." Juontaja totesi ja teki merkinnän lehtiöönsä.

Olisiko Hän kuoli? pari kuukautta häiden jälkeen? Joku verbi siitä puuttuu kuitenkin.

Oikein ihana ja mukaansatempaava tarina, jännittyneenä täällä luen! Jatkoa! <3 We want more!

Argh, kirjoitushäriöpaholainen iskenyt Tämä on vakiotauti allekirjoittaneella, että innoissaan kirjoittaessa jää sanoja pois Lisää on tulossa ihan lähiaikoina (luultavasti jo tänään), kunhan saan muutaman otoksen vielä kuvattua

Osa 3. Uhka
Seuraavana aamuna Kristen sai puhelun ohjelman taustaryhmän johtajalta. Nainen kertoi, että he olivat tehneet suuren löydön ja he halusivat tavata Kristenin mahdollisimman pian. Nainen kuitenkin vaati, että Kristen tapaisi hänet studion sijaan läheisellä klubilla, joka olisi auki vain heitä varten. Kristen piti ehdotusta outona, mutta suostui kuitenkin tapaamiseen.


Klubilla nainen istui ääneti, tuijottaen pulloa kädessään, ja odotti Kristeniä saapuvaksi. Baarimikko laski hiljaa mielessään illan tilausta, ehkä pitäisi sittenkin tilata hieman enemmän, kun päivällä olisi se yksityistilaisuuskin.


Kristen saapui klubille jännittyneenä. Ehkä he olivat löytäneet Emilyn. Hän huomasi nopeasti klubin ainoan asiakkaan istuvan baaritiskillä ja käveli suoraan hänen luokseen. ’Anteeksi, mutta olitko se sinä, joka soitit minulle?’ Kristen kysyi lähestyessään naista.


’Kristen?’ Nainen kysyi ja Kristen nyökkäsi vastaukseksi. ’Olen Alison Masters taustatiimin johtaja. Istuhan toki ja tilaa vaikka drinkki.’ Alison sanoi ja viittoi baarimikolle, joka havahtui laskuistaan. ’Mitä saisi olla?’ Hän kysyi. ’Ihan vain vettä kiitos.’ Kristen sanoi, eikä huomannut kuinka oudoksuvan katseen Alison loi häneen. Annettuaan veden Kristenille mies poistui omiin töihinsä takahuoneen puolelle ja jätti naiset keskustelemaan.


’Mitä saisi olla?’ Hän kysyi. ’Ihan vain vettä kiitos.’ Kristen sanoi, eikä huomannut kuinka oudoksuvan katseen Alison loi häneen. Annettuaan veden Kristenille mies poistui omiin töihinsä takahuoneen puolelle ja jätti naiset keskustelemaan.



’Mitä uutisia teillä sitten on? Oletteko löytäneet Emilyn?’ Kristen kysyi ja otti kulauksen pullosta, jonka muovinen pinta tuntui viileältä hänen ihoaan vasten. ’Olemme edistyneet tapauksen selvittämisessä, mutta se ei ole syy miksi halusin puhua kanssasi tänään.’ ’Eikö? No miksi meidän sitten piti tavata?’ Kristen kysyi hölmistyneenä.


’Asia on sillä tavalla, että me tiedämme sinun pimittäneen tietoa meiltä.’ Alison sanoi vakavasti. ’Ilmoitit meille sukunimesi olevan Auster, eikö totta?’ ’Se on totta, sillä se on sukunimeni.’ Kristen sanoi kummeksuen koko kysymystä. ’Ja tätisi sukunimi on Mildridge?’ ’Niin, se on hänen sukunimensä. En oikein ymmärrä mihin te pyritte tällä jutulla.’ Alison rykäisi ja sanoi: ’Mutta tämähän ei ole koko totuus. Sinun ja tätisi yhteinen sukunimihän on Monteroya. Eikö niin? Me teimme taustatutkimusta ja tiedämme että isäsi otti äitisi sukunimen.’


Kristen tyrmistyi, eikä kyennyt sanomaan mitään. Alison jatkoi: ’Ilmeestäsi päätellen et toivonut meidän tajuavan yhteyttä, mutta asia on nyt niin, että kiitos kuuluisien sukujuurtesi tarinasi on lööppiainesta. Syy miksi kutsuin sinut tänään tänne on se että halusin sinun tietävän etukäteen asian olevan huomenna iltapäivälehtien kannessa otsikolla: ”Murha hienostoperheessä”.’


Kristen veti syvään henkeä ja koetti käsittää mitä Alison oli juuri sanonut. Tämähän oli katastrofi. Äiti varmasti tappaisi hänet tästä hyvästä. ’Ette te voi tehdä niin, eihän teillä ole edes mitään todisteita murhasta. Minä en tahdo, että kukaan yhdistää asiaa perheeseeni. Ettekö voi vain näyttää Emilyn kuvan ohjelmassa niin kuin sovittiin ja kertoa hänen tyttönimensä?’ Alison naurahti kolkosti. ’Se ei ole mahdollista. Me olimme kerran yksi television suosituimmista ohjelmista, mutta nyt kuvattava kymmeneskausi oli jäädä viimeiseksemme katsojien hylättyä ohjelman jo viime kaudella. Tämä kohu saattaa meidät taas huippupaikalle.’ ’Ei, te ette voi tehdä tätä.’ Kristen sanoi uhmakkaasti. ’Minä en salli tätä, perun osallistumiseni koko ohjelmaan.’ ’Se ei ole mahdollista enää. Allekirjoititte sopimuksen.’ Alison sanoi ja otti kulauksen pullosta. ’Minä maksan teille mitä vain, jos revitte sen sopimuksen.’ Kristen sanoi epätoivoisena.


Alison nousi lähteäkseen. ’Valitan rouva Auster, mutta vaikka tarjoaisitte minulle kaikki maailman rahat, asialle ei voi enää mitään. Lukekaa asiasta lisää huomisesta lehdestä.’ ’Ei! Pyydän. Älkää tehkö tätä.’ ’Tämä on showbisnestä, me elemme kohuista ja tämä on suuren luokan kohu. Olemme yhteydessä teihin seuraavan osan kuvaamisen ajankohdasta.’ Alison sanoi ja koetti poistua, mutta Kristen tarttui häneen. ’Minä haastan teidät oikeuteen. Perheeni asianajajat tuhoavat ohjelmanne.’ Kristen sanoi vihaisesti. ’Voi olla, mutta lööppi ilmestyy alle 24 tunnin päästä. Eivätkä teidänkään perheenne lakimiehet voi asialle yhtään mitään. Mutta arvostan uhkaustanne, ette ehkä olekaan niin turha tyyppi kuin menneisyytenne antaa ymmärtää. Hyvää päivän jatkoa neiti Monteroya.’ Alison sanoi ja poistui.


Kristen tuijotti hänen peräänsä saamatta sanaakaan suustaan. Hän oli joutunut ansaan ja tämä koko tilanne oli hänen omaa syytään. Huomenna koko maailma pitäisi hänen enoaan murhaajana, eikä siihen tarvittu todisteen häivääkään. Media piti huolen siitä, että epäilys olisi ilmassa ja suuri yleisö tuomitsisi hänet ilman oikeudenkäyntiäkin.


Kristen sulki poreilevaa vettä sisältävän pullon tärisevien käsiensä väliin. Hän oli tehnyt karmivan virheen ja huomenna olisi maksun aika. Suvun kunnia oli mennyttä - hän oli mennyttä.

Ai kamala...

Jännittävää!

Koska ilmaan on heitetty uhkaus tarinan julkaisemisesta lehdissä on siis syytä tarkastella noita lehtiä siispä nyt olisi tarjolla:

Kadotettu - Extraosa

Seuraavana päivänä ilmestyi kaksi lehteä, joiden otsikot kirkuivat aiheesta. Tarkastellaanpa ensin päivän Iltapalat-lehden lisäosaa Iltapalat bonus, joka ilmestyy kerran viikossa ja säilyy lehtihyllyissä huomattavasti pääjulkaisua kauemmin.

Itse lehti sisälsi lyhyen kuvattoman artikkelin TV-ohjelmat osiossa:
Kadonneen metsästäjät palaa
Pian ruutuihin palaava suosikkisarja Kadonneen metsästäjät kertoo tositarinan, jonka keskiössä on nuori Emily Mildridge. Emilyä etsimässä on kuulun Monteroya suvun nuorin jäsen Kristen Auster.

Hieman erilaista tarinaa kertoi päivän Välipalat miinus lehti, joka on siis Välipalat lehtiperheen päivittäinen julkaisu.

Lehdestä löytyi kannen kuvalla varustettu artikkeli heti toiselta sivulta:
Monteroyan perheen synkkä salaisuus
Ruutuihin kymmenennen kauden jaksoilla palaava Kadonneen metsästäjät esittää kysymyksen: Missä on Emily? Emily Mildridge avioitui skandaalinkäryisen teollisuussuvun Monteroyan perillisen Julianin kanssa. Avioliittoa kesti vain muutamia vuosia, jonka jälkeen Emily katosi. Nyt Emily on ollut kateissa 10 vuotta, eikä hänestä ole löydetty jälkeäkään. Perheen pitkäaikainen naapuri Gertrude ei kuitenkaan usko huhuihin joiden mukaan Julian murhasi nuorikkonsa ja hautasi tämän metsään. "En mie usko, että se nyt mettään olis sitä suloista tyttöä haudannut. Varmaan net poltti ruumiin ja sirotteli tuhkat jonnekin. Sehän son muotikasta nykyvvään." Moni kaupunkilainen oli kuitenkin optimistisempi Jaakob Auervaara kommentoi: "Ne on nuo rikkaat just tuommosia. Poliisit paikalle ja ukko putkaan maisemaa rumentamasta." Se sijaan Penelope Gutzer paikallisen Alienit ja pörröiset eläimet -klubin johtaja tarjosi toisenlaista näkemystä. "Miun Miuku ei ole koskaan tykännyt tuommosista raharikkaista. Kyllä me ei Miukun kanssa katota tuommosta ohjelmaa, kun siellä ei ole kissoja." Poliisi ei vielä suostunut kommentoimaan asiaa.

Toinen kannessa mainostettu artikkeli löytyi muutamaa sivua myöhemmin, eikä siinä viitattu sanallakaan edelliseen artikkeliin:
Suhteet sukulaisten kesken yäk vai nam?
Teollisuuspohatta Nicholas Monteroya nähtiin sukulaisensa häissä kaulailemassa tätinsä kanssa. Silminnäkijät kuvailevat, että tämä hempeä tapaaminen johti varmasti muuhunkin kuin suudelmiin. Tämä skandaalinkäryinen suhde kuohutti perhettä ja johti lopulta murhaan, jonka jäljet alkavat nyt 10 vuoden jälkeen paljastua. Luotettavat lähteet epäilevät että nainen on murhattu. Nicholas Monteroyaa ei tavoitettu kommentoimaan asiaa, mikä vain vahvistaa epäilystä, että hän tilasi murhan. Raha on kuitenkin vaientanut myös viranomaislähteet, eikä poliisi suostu kommentoimaan asiaa. Asiasta raportoi ensimmäisenä Nicholasin sisar Kristen Auster, joka pitää veljensä tuomiota varmana asiana.

Näitä on niin hauska lukea että tulee oikein ahmittua Nauroin muuten ääneen noille lööpeille Jaa-a, nyt on juttu koko kansan tiedossa......

Alienit ja pörröiset eläimet -klubi

On kyllä hauska lukea, kiitos taas

Osa 4. Perhe on paras

Kristen oli pyörtyä nähdessään otsikot. Miten kamalia juttuja ihmiset saattoivatkaan kirjoittaa. Varsinkin Välipalat-lehti oli todella herkutellut tarinalla. Suurin osa oli tietysti täyttä fiktiota, mutta eivät lukijat sitä voineet tietää. Kaikki pitivät noita höyrypäisiä sepustuksia totuutena. Kristen ei tiennyt mitä tehdä tai keneltä pyytää apua. Mark oli ymmärtäväinen ja koetti tukea vaimoaan, mutta ei hänkään osannut tarjota Kristenin kaipaamaa lohdutusta. Tuona iltana Kristen nukahti jälleen raskain mielin ja näki painajaisia, joissa hänen sukulaisen olivat muodostaneet lahtausporukan ja jahtasivat häntä halki maan. Juuri kun he olivat saavuttamaisillaan hänet kaukaisuudessa soivat kirkonkellot ja kaikki pysähtyivät paikoilleen. Kristen sätkähti hereille. Sydän pamppaillen Kristen koetti ymmärtää, että koko juttu oli ollut vain unta. Jokin oli kuitenkin yhä vinossa. Kirkonkellojen ääni kuului yhä. Kristen katsoi kelloa 5:03. Syynä ei siis voinut olla yli-innokas suntio, joka kutsui aamukirkkoon. Ääni toistui yhä tiheämpänä ja käskevämpänä. 'Kuka ihme soittaa ovikelloa keskellä yötä?' Mark kysyi unipöpperöisellä äänellä. 'Ovikelloa? Niin tietysti. Minä käyn katsomassa, nuku sinä vain.' Kristen sanoi ja heitti aamutakin ylleen, Markin uppoutuessa takaisin tyynyynsä. Kristen käveli varovasti kohti ulko-ovea, josta kuului nyt ovikellon soinnin lisäksi voimakas koputus. Kuka tahansa siellä olikin, tahtoi varmistaa että talonväki varmasti herää. Kristen kurkisti sivuikkunasta ja näki ovella tutun hahmon. Hän nielaisi ja mietti voisiko jättää oven avaamatta. Sietämätön mekastus kuitenkin jatkui, joten ei ollut vaihtoehtoja. Kristen keräsi rohkeutensa ja avasi oven.


'Tervehdys armas sukulaislikka. Aattelin tulla kylästelemään." Julian sopersi, hänen henkensä lemahti alkoholilta. Hän oli selvästikin tulossa suoraan kuppilasta. Ehkä hän oli viettänyt koko illan suunnitellen tätä hetkeä. 'Julian? Mitä sinä teet täällä?' Kristen kysyi, vaikka aavisti kyllä miksi enonsa oli tuona aamuyön tuntina saapunut paikalle. 'Saahan sitä sukulaisia tulla tapaamaan. Väistäppäs niin keitämme kahvit.' Julian sanoi ja työntyi kohti ovea.


'Ei. Et voi tulla sisään.' Kristen sanoi ja yritti kaikin voimin työntää Julianin kauemmas ovesta. 'Älä tyttö ala mulle temppuilemaan. Astuhan syrjään.' Julian ärähti ja tönäisi Kristeniä.


Kristen horjahti taaksepäin ja Julian sai riittävästi tilaa astella sisälle taloon. Sisään päästyään Julian alkoi huutaa solvauksia Kristenille ja tarttui tätä kädestä.


Kristen koetti taistella vastaan ja työntää Julian pois kimpustaan, hän ei kuitenkaan pärjännyt tälle. Julian kohotti kätensä ja aikoi läimäyttää Kristeniä, kun...


...Mark astui sisään keittiöön ja tarttui Julianin käteen. 'Kuinka kehtaat tulla tänne riehumaan?!' Mark kysyi vihaisena ja työnsi Julian vasten ulko-ovea.


'Enhän minä, kun tuo levittelee valheita lehtiin. Lehtimiehet ovat leiriytyneet taloni pihalle ja jokainen ohikulkija katsoo minua kieroon.' Julian selitti. 'Silti. Et sinä voi tulla tänne tyrkkimään raskaana olevia naisia.' Mark ärähti.


'Mark anna hänen olla. Oikeassahan hän on.' Kristen sanoi rauhallisesti. 'Hyvä on, mutta lupaatko olla riehumatta?' Mark kysyi, ottaen samalla askeleen taaksepäin.


'Kunniasanalla. Olen siivosti. Kuohahti pikkuisen yli. Enhän minä olis tuollalailla riehunut, jos olisin tiennyt tilanteestanne...' Julian sanoi melkein nielaisten viimeisen sanan. 'Hyvä on. Mennään olohuoneeseen ja puhutaan asia selväksi.' Kristen sanoi ja he siirtyivät olohuoneeseen, Markin yhä pitäessä tiukasti silmällä Juliania.


'Taisit siis nähdä ne lehtijutut?' Kristen aloitti varovaisesti. 'Kyllä näin. Miksi sinä olet väittänyt, että minä murhasin Emilyn? Vai syytitkö veljeäsi ensin?' Julian kysyi ilman sen suurempaa tunteenpaloa, ehkä hän oli saanut pahimmat höyryt pihalle äskeisessä keittiöepisodissa. 'En minä niin väittänyt. He vain... No he kirjoittivat mahdollisimman myyvät otsikot.' 'Onko noin?' Julian kysyi, selvästi yllättyneenä. 'Niin. En minä sinua syyttänyt mistään. Minä vain halusin löytää Emilyn. Siksi minä suostuin siihen kamalaan tv-ohjelmaan.' Kristen sanoi. 'Kadonneen metsästäjät. Pyh.' Julian hörähti.


'Miksi sinä edes kaivelet vanhoja asioita?' Julian kysyi. 'No kun te ette kerro minulle mitä tapahtui. Minä haluan vain tietää totuuden.' Kristen sanoi tuohtuneena. 'Mutta eihän se kuulu sinulle millään tavalla. Mitä hän sinulle muka oli?' 'Hän oli täti ja ystävä. Miksi sinä et voi vain kertoa totuutta?' Kristen koetti vedota enoonsa, joka näytti harkitsevan asiaa. 'Totuus on että minä en tiedä. Mitä väliä sillä edes on. Hän on poissa ja hyvä niin.'


'Kuinka voit sanoa noin? Hän oli sinun vaimosi. Etkö muka rakastanut häntä?' Kristen kysyi kauhistuneena. 'Niin no. Kai minä joskus rakastinkin, mutta hän ei rakastanut minua koskaan.' 'Mitä? Miksi hän sitten meni kanssasi naimisiin?' Kristen jatkoi utelua. 'En minä tiedä. Varmaan vapauden takia. En kysellyt.' 'Vapauden? Mitä oikein tarkoitat?' Julian huokaisi ja sanoi: 'Hän halusi olla itsenäinen, mutta kai hänen vanhempansa olivat jotenkin ankaria tai jotain. Kuten sanoin, en pahemmin kysellyt. Sen tiedän, että hän halusi pois kotoaan hinnalla millä hyvänsä.'


'Tarkoitatko, että hän ei viihtynyt kotonaan? Miksi?' Kristenin uteliaisuus oli todenteolla herännyt. 'En minä muista. Sanoi kai hän siitä joskus jotain. Eivät vissiin olleet hänen oikeat vanhempansa edes.' 'Oliko hänet adoptoitu?' Kristen jatkoi, koettaen saada lisää tietoa. 'Joku sijaiskotihan se kai oli.' Julian muisteli. 'Hän siis halusi pois sijaiskodistaan. Miksi? Olivatko he julmia häntä kohtaan. Hyvä luoja ei kai se nainen pahoinpidellyt häntä?' Kristen kysyi järkyttyneenä. 'Ei se varmaan sellaista ollut. Olivat vissiin siirtämässä häntä johonkin toiseen sijaiskotiin piakkoin ja hän halusi jäädä. Mitä minun olisi muka pitänyt tehdä, kun tuollainen kaunis nuori nainen iskeytyy kylkeen ja sanoo haluavansa naimisiin. Yritin pelotella avioehdolla, mutta hän vain nauraa ja allekirjoittaa koko jutun katsomatta. Kyllähän minä hänestä pidin.' Julian sanoi.


'Mutta miksi hän halusi naimisiin juuri sinun kanssasi, jos hän ei halunnut rahaa tai mitään.' Kristen pohti. 'En minä tiedä. Kai minä olin helppo nakki tai jotain.' Julian naurahti. 'Kauniit naiset ovat heikkouteni.' Hän jatkoi. 'Niin. Mitä hänelle sitten lopulta tapahtui? Kuoliko hän?' Kristen jatkoi yrittäen viimeinkin saada vastauksen kysymykseen, joka oli jo vuosia askarruttanut hänen mieltään. 'Varmaankin. Niin poliisi ainakin sanoi, kun löysivät hänen autonsa.' Julian totesi. 'Auton? Ajoiko hän kolarin?' 'Tavallaan. Hän ajoi sillalta jokeen hyvällä säällä. Silminnäkijät sanoivat, että hän ajoi suoraan päin kaidetta jarruttamatta, mutta ei hänen ruumistaan ole vielä löytynyt.' Kyynel vierähti Julianin poskelle. 'Karmea tapa kuolla. Hukkuminen.'

Kristen tuijotti vakavana enoaan. Hän pohti tarinaa mielessään. Miksi Emily olisi ajanut päin kaidetta edes yrittämättä jarruttaa? Ehkä jarrut eivät toimineet, mutta silti miksei ruumista muka olisi löydetty. 'Uskotko tosiaan että hän kuoli siinä onnettomuudessa?' Kristen kysyi. 'Ei sellaisesta voi selvitä hengissä. Pelkkä pudotuskin on jo kammottava.' Julian nyyhkäisi. 'Oliko auto ihan romuna?' 'No ei siitä mennyt kuin puskuri, muuten kai se oli kunnossa. En halunnut nähdäkään koko rakkinetta onnettomuuden jälkeen, mutta poliisit sanoivat niin.' 'Mutta jos auto oli ehjä, miksei ruumis yhä ollut autossa?' Kristen jatkoi kyselyä. 'En minä tiedä, ehkä hän pääsi ulos. Niin he epäilivät. Ei kukaan jaksa uida sellaisessa virrassa. Ruumis on voinut ajautua merelle saakka.' 'Niin.' Kristen pohti tilannetta. 'Olen pahoillani, että tulin tänne näin aamusta. Olin vain niin vihainen ja sekaisin. Parempi kai olisi, että totuus selviäisi. Ei tarvitsisi jossitella. Oletko jo soittanut veljellesi?' 'En, pitäisikö minun?' Kristen pohti. 'No firman juristit varmaan hoitavat nuo lehtipellet oikeuteen. Hyvä niin. Että kehtaavat kirjoittaa roskaa.' He vaihtoivat vielä muutaman sanan ennen kuin Julian lähti takaisin kotiinsa, toivoen että lehtimiehet olisivat yhä untenmailla.


Kristen huahti helpotuksesta, kun ulko-ovi oli sulkeutunut vieraan takana ja he olivat taas kahden. 'Sepä oli melkoista. Meinaatko vielä jatkaa sen ohjelman tekoa?' Mark kysyi. 'En tiedä. Ehkä ei pitäisi.'


'No päätitpä miten tahansa välit sukulaistesi kanssa eivät voi enää juuri huonontua.' Mark nauroi. 'Pidä suus tai kutsun äidin tänne ja sanon, että koko juttu oli sinun ideasi.' Kristen sanoi leikkisästi. 'Antaa tulla vain. Kyllä me aina pärjäämme.' 'Niin.' Kristen sanoi ja painautui tiukemmin vasten Markia. Ehkä hän soittaisi veljelleen huomenna. Kohu laantuisi ja elämä voittaisi, toivottavasti.

Osa 5. Juonenkäänteitä studiolla 4

Yöllisen kohtaamisen jälkeen Kristenillä oli ollut aikaa ajatella koko tilannetta. Ehkä oli aika ottaa etäisyyttä koko asiaan. Hän ei uskaltanut soittaa veljelleen, vaan elätteli yhä toivoa, että tämä ei olisi lukenut eilisen lehtiä. Tuskinpa hänellä oli aikaa iltapäivälehtiä lukea. Kristen käveli tv-studiolle vakaana aikomuksenaan rikkoa allekirjoittamaansa sopimusta ja elää loppuelämänsä velkavankeudessa oikeuskäsittelykulujen vuoksi. Studiolla oli täysi tohina päällä, siellä kuvattiin kanavan toiseksi suosituinta iltapäivän hömppäsarjaa Lihapullia ja tapettiliisteriä. Kristenillä ei ollut mitään mielenkiintoa seurata moista ylinäyteltyä roskaa, vaan hän käveli suoraan kohti Kadonneiden metsästäjien studiota. Juontaja ja kuvausryhmä olivat paikalla, Ilmeisesti he olivat harjoittelemassa tulevia kuvauksia varten. Kristen käveli suoraan juontajan luo. Ehkä hänen olisi pitänyt puhua taustaryhmän johtajan kanssa, mutta jos totta puhutaan, hän hieman pelkäsi koko naista. Juontaja tunnisti Kristenin jo kaukaa ja käski kameraryhmän tauolle. 'Voimmeko jutella?' Kristen kysyi. 'Toki tulehan istumaan.' Juontaja sanoi iloisesti.


'Mistä halusit puhua?' Juontaja kysyi asettautuen haastatteluasentoonsa. 'Haluan pois.' Kristen huokaisi. 'Pois? Mitä tarkoitat?' 'Minä en tahdo olla enää mukana tässä ohjelmassa.' Juontaja piti hetken tauon kuin miettiäkseen Kristenin sanoja, vaikka kyllä hän oli tiennyt miksi Kristen oli tullut. 'Sepä ikävää. Saanko kysyä miksi et tahdo enää osallistua ohjelmaan?' 'No luit varmaan lööpit. Teidän ohjelmanne ei ole ihan sellainen kuin odotin.' Kristen sanoi koettaen pitää kätensä vakaina, jotta ei paljastaisi hermostuneisuuttaan. 'Niin, ne olivat varsin raflaavia. Mutta tiedät varmasti, etteivät ne liity ohjelmaamme. Me vain etsimme kadonneita ihmisiä ja yhdistämme heidät perheisiinsä.' Juontaja sanoi viattomasti. 'Älä viitsi!' Kristen tuhahti. 'Ensin uhkailette minua ja nyt leikitte viatonta. Kyllä me kumpikin tiedämme millainen ohjelma tämä on.' 'No millainen ohjelma tämä on?' 'Ahne ja kieroutunut. Te nautitte ihmisten kärsimyksestä.' Kristen ärähti. 'Okei, se on sinun mielipiteesi. Täysin perusteeton mielipide, mutta sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi.'


'Joka tapauksessa minä tahdon pois.' Kristen sanoi. 'Ymmärräthän, että se ei ole enää tässä vaiheessa mahdollista. Prosessi on liian pitkällä.' 'Mitä tuokin on tarkoittavinaan? Olen kuvannut teille yhden lyhyen pätkän ja te olette teeskennelleet etsivänne tätiäni. Mikä prosessi tässä siis on liian pitkällä?' 'Me olemme löytäneet hänet.' Juontaja sanoi tarkkaillen Kristenin reaktiota. 'Te -- te löysitte hänet?' Kristen kysyi ääni väristen.


'Kyllä, me tiedämme mitä hänelle tapahtui.' Juontaja sanoi astuen lähemmäs Kristeniä. 'Missä hän on? Mitä hänelle tapahtui?' Kristen laukoi kysymyksiä kuin liukuhihnalta. 'En valitettavasti voi kertoa. Sinähän halusit lopettaa ohjelman tekemisen.' 'Minä...' Kristen aloitti, juontajan keskeyttäessä hänet. 'Asia on kuten sopimuksessakin sanottiin. Me kerromme tiedot silloin ja sillä tavoin kuin sopivaksi katsomme. Mikäli kuitenkin olet rikkomassa sopimustasi meillä ei ole velvollisuutta kertoa sinulle mitään.' 'Minä voisin varmaan jatkaa vielä hetken, jos kerrotte...'


'Tämä ei toimi niin. Peliä pelataan meidän ehdoillamme tai ei ollenkaan. Mikäli haluat tietää tätisi kohtalon teet kuten me käskemme ja silloin kun me käskemme. ' 'Mutta minä...' 'Päätös on teidän rouva Auster. Ilmoittakaa taustaryhmällemme päätöksenne mahdollisimman pian.' 'Mutta ettekö te voisi kertoa edes jotain?' Kristen aneli. 'Hyvää päivän jatkoa rouva Auster.' Juontaja sanoi ja käveli pois.


Kristen seisoi paikoillaan kuin liimattuna. Toisaalta hän epäili, että juontaja valehteli saadakseen hänet pysymänä mukana ohjelmassa, mutta mitä jos hän ei valehdellutkaan. Ehkä he tiesivät Emilyn kohtalosta kaiken ja jos hän nyt luovuttaisi, hän ei saisi koskaan tietää. Koko tilanne oli aivan absurdi, eikä Kristen voinut olla naurahtamatta. Miten hän oli sekaantunut tällaiseen sekasoppaan, jossa ei enää ollut päätä eikä häntää. Siinä pohtiessaan tilannetta Kristen ei huomannut lähestyvää korkokenkien kopsetta.


'Kuinka sinä kehtaat tahrata sukumme nimen?! Sinä kurja kakara.' Nainen huusi ja Kristen palasi jälleen arkitodellisuuteen. 'Äiti?' 'Älä sinä äidittele minua! Ei sinua ole aiemmin kiinnostanut minun olemassaoloni, joten turha teeskennellä nytkään.' Rouva Monteroya raivosi. 'Totta kai minua kiinnostaa äiti. Minä vain..' 'Sinä vain hylkäsit perheesi ja syljit päin kasvojani avioitumalla sen hulttion kanssa. Nyt haluat sitten vetää koko sukumme mukanasi tunkiolle. Vihaatko todella meitä noin paljon?'


'En minä vihaa teitä. Tehän minut hylkäsitte. En kelvannut enää perheeseen, kun en noudattanut sinun sääntöjäsi.' 'Kaikki on taas minun syytäni. Varmaan on myös minun syytäni, että koko maailma pitää veljeäsi kuvottavana ihmisrauniona. Kyllä minä ymmärrän että vihaat minua, mutta veljeäsi. Minä oikeasti luulin, että arvostaisit häntä hieman enemmän.' 'Minä en ole tehnyt mitään nämä tv-ihmiset keksivät koko jutun ja..'


*Slap* 'Älä koskaan syytä toisia omista virheistäsi. Enkö ole opettanut sinulle mitään. Kanna vastuusi.' Rouva Monteroya sanoi läimäytettyään tytärtään poskelle. 'Et voi olla tosissasi. Olet entistä enemmän sekaisin päästäsi.' 'Sinä olet aina ollut tuollainen. Sysäät vastuun muille, kun koet vastoinkäymisiä. Nyt riittää. Sotkit veljesi omiin typeriin tempauksiisi viimeisen kerran. Jos enää ikinä otat yhteyttä perheeseemme tai mainitset jotain julkisuudessa perheestämme tai käytät sukuni nimeä yhtään missään yhteydessä, haastan sinut oikeuteen kunnianloukkauksesta.' 'Haastaisitko oikeuteen oman tyttäresi? Oikeasti äiti?' Kristen kysyi epäuskoisena. 'Minulla ei ole tytärtä.' Rouva Monteroya sanoi ja käänsi selkänsä Kristenille.


'Äiti oikeasti kuuntele minua. Minä en...' 'Pidä selityksesi ja typerät leikkisi, kunhan jätät perheeni rauhaan.' 'Minäkin olen perhettäsi äiti, vaikka kuinka haluaisit kieltää asian.' Rouva Monteroya naurahti ja sanoi: 'Sinä et ole Monteroya millään tasolla. Olet isäsi ja sen kurjan bimbon äpärä.' Kristen katsoi äitiään järkyttyneenä, mutta tämä pysyi yhä selin häneen. 'Niin. Sinut on adoptoitu ja sinä luulit, etten ole tehnyt uhrauksia tämän perheen eteen. Ilman minua tätä perhettä ei edes olisi! Ja nyt hyväsydämisyyteni palaa kostamaan minulle. Olisi pitänyt jättää sinut orpokotiin niin kuin alunperin tahdoin. Sinusta ei ole ollut kuin harmia. Kurja kakara.'


Rouva Monteroya sanoi ja poistui niine hyvineen, taakseen katsomatta. Kristen pysyi vain hädin tuskin pystyssä. Hänen koko elämänsä oli valetta. Miten hän pystyi etsimään ketään muuta, kun hän oli juuri kadottanut omankin identiteettinsä.

No jopas! Malttamattomana jään odottelemaan jatkoa

Oi! Jännää! Ja tuo silkki sopii osaansa täydellisesti

Osa 6. Asemalaiturin salaisuus

Kristen oli yhä järkyttynyt siitä, mitä oli saanut aiemmin kuulla, mutta hänen oli pakko saada puhua asiasta. Mark ei ollut kotona, kun hän palasi studiolta, joten hän tiesi, että oli vain yksi vaihtoehto. Hänen oli soitettava puhelu, jota hän oli yrittänyt lykätä.


Kristen pyöritteli puhelinta kädessään, uskaltamatta avata sen kiiltävää kantta. Mitä hän oikein sanoisi? Miten kertoa asiasta ilman, että saisi saman tien luurin korvaansa? Ehkä pitäisi odottaa parempaa hetkeä. Aiemman draaman pöly ei ollut vielä laskeutunut, joten ehkä hän ei edes vastaisi puhelimeen.


Harkittuaan ja pelättyään jo ennakkoon Kristen rohkaisi mielensä ja valitsi tutun numeron, johon hän ei kuitenkaan ollut soittanut pitkiin aikoihin. Hän muisti numeron ulkoa, joten ajattelemattakaan hän oli näppäillyt numerosarjan ja painoi painiketta, joka tuntui aktivoivan paitsi puhelun myös Kristenin. Puhelin hälytti pitkään ennen kuin yhdistysääni katkesi.


Nicholas seisoi asemalaiturilla, kun hänen puhelimensa soi. Hieman harmistuneena häiriöstä hän otti puhelimen taskustaan.


Hän vilkaisi puhelimen näyttöä. ”Kristen” loisti näytöllä ja Nicholasin harmistus muuttui yllätykseksi. Hän oli olettanut puhelimen soivan, jotta Marilyn, hänen sihteerinsä, pääsisi kertomaan taas jostain naurettavista kissanristiäisistä, joihin hänen olisi aivan ehdottomasti osallistuttava.


’No mutta päivää hölmö siskoni.’ Nicholas vastasi. ’Hei typerä veljeni.’ Kristen sanoi naurahtaen. ’Soitanko pahaan aikaan?’ ’Et ollenkaan. Odotan juuri junaa, joten on minulla aikaa puhua.’


Nicholas istui penkille, jolla istui jo nainen, joka tutki keskittyneesti sylissään lepäävää laukkua. ’Mitä sinulle kuuluu? Entä kuinka Mark voi?’ Nicholas kysyi. ’Ihan hyvää kai. Mark voi ihan hyvin. Hän on kai vielä töissä.’ Kristen selitti ja vaikeni. Hetkeen kumpikaan ei sanonut sanaakaan, tuijotti vain puhelimen ruudulla näkyvää kuvaa. Videopuhelut olivat jotain mitä Kristen inhosi, mutta Nicholas piti sitä ainoana puhelinkommunikaation muotona. Jos ei kyennyt lukemaan vastapuolen kasvoja, ei ollut mitään syytä puhua, oli Nicholasin ajatusmalli Kristenistä olisi ollut helpottavaa piilottaa kasvonsa, jotta Nicholas ei voisi lukea hänen ilmettään, kuten hän juuri teki.


Kristen oli hieman järkyttynyt, jopa puhelimen pieneltä näytöltä näki varjot Nicholasin kasvoilla. Hän näytti vanhentuneen vuosikymmen sitten viime näkemän. Tuo työ veisi vielä hengen häneltä oli Kristen aina ajatellut. ’Mikä on hätänä?’ Nicholas kysyi rikkoen hiljaisuuden. ’Miten niin? Ei mikään ole hätänä.’ Kristen sanoi hätäisesti. ’Kristen.’ Nicholas sanoi ja pienen tauon jälkeen jatkoi: ’Johtuuko tämä siitä lehtijutusta?’ ’Mistä lehtijutusta?’ Kristen kysyi muka yllättyneenä. ’Okei. Voidaanhan me sopia, ettei sitä ole olemassakaan. Mistä sitten halusit puhua?’ Nicholas kysyi koettaen saada selville, mitä sisarensa salasi. ’Mi-minä soitin, kun sain kuulla jotain, joka saattaa vaikuttaa meidän väleihimme.’ Kristen sanoi. ’Dramaattista, kerro toki.’ Nicholas rohkaisi. ’Äiti tai siis sinun äitisi…’ Kristen aloitti. ’Ai nyt hän on minun äitini. Mitä hän on oikein tehnyt tällä kertaa?’ Nicholas naurahti. ’Ei mitään tai no hän kertoi että minä… että minä niin kuin tavallaan olisin.. öhm.’ Kristen ei kyennyt sanomaan sitä ääneen, koko juttu tuntui huonolta pilalta. ’Adoptoitu?’ Nicholas jatkoi Kristenin lausetta. ’Miten sinä tiesit?’ Kristen henkäisi. ’Olen tiennyt jo vuosia.’ Nicholas sanoi rauhallisesti.


’Olet tiennyt vuosia?! Mikset ole kertonut minulle?’ Kristen huudahti. Nicholas oli juuri vastaamassa, kun jokin kiinnitti hänen huomionsa. Hän ei oikein tajunnut ensin miksi hän unohtui tuijottamaan naisen käsissä olevaa esinettä.


Kultainen puuterirasia herätti jonkin etäisen muiston, mutta Nicholas ei oikein saanut palautettua mieleensä, miksi esine oikeasti oli niin tutun näköinen.


’Nicholas!!’ Kristen huusi. ’Oi anteeksi Kristen. Minä… Minun täytyy mennä.’ Nicholas sanoi ja oli jo aikeissa sulkea puhelimen, kun kristen huusi. ’Odota, minun täytyy puhua kanssasi.’ ’No nopeasti sitten, minun on pakko mennä nyt.’ ’Sinä siis tiesit, että olen adoptoitu?’ ’Kyllä. Älä unohda, että olin jo kahdeksan vanha, kun ilmaannuit perheeseemme.’ ’Mutta miksi..’ Kristen aloitti, mutta Nicholas keskeytti hänet. ’Minun täytyy oikeasti mennä nyt.’ ’Niin mutta mitä minä teen sen ohjelman kanssa. He uhkailevat minua sopimusrikkomuksella ja…’ ’Tee se ohjelma loppuun, kun kerran aloititkin.’


’En minä voi, he ovat aivan kammottavia ihmisiä.’ Kristen vastusteli. ’Siitä huolimatta, sinun on vietävä se loppuun. Ne lööppien höpöjutut eivät voi olla ainoat mitä tästä yrityksestäsi jää jäljelle. Totuuden on tultava julki, jotta valeet unohtuvat.’ Nicholas sanoi. ’Mi…’ Kristen aloitti, mutta Nicholas oli jo sulkenut puhelimen.


Nicholas nousi penkiltä ja poistui asemalaiturilta puoli juoksua. Oli jo kiire, Kristen oli hukannut liikaa aikaa.


Kristen tuijotti typertyneenä puhelintaan, joka pyöritti ääntä, jonka ainoa tarkoitus oli kertoa että sinut on hylätty. Nicholas oli lyönyt luurin hänen korvaansa ja se saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa. Hän oli virallisesti ulkona perheestä. Edes Nicholas ei halunnut enää puhua hänen kanssaan. Kristen oli purskahtamaisillaan itkuun. Viime viikot ja päivät olivat olleet niin stressaavia, että hän ei enää jaksanut pidätellä kyyneleitä. Hän oli viimein saamassa perheen, josta oli aina unelmoinut, eikä hän olisi voinut löytää parempaa puolisoa kuin Mark. Kuitenkin samalla hän oli menettänyt perheen, jossa oli kasvanut. Hänellä ei ollut enää veljeä tai äitiä ja isä, jota hän oli kerran ihannoinut, ei enää sopinut kantamaan sankarin viittaa, jonka Kristen oli hänen harteilleen pukenut. Hänen aiempi identiteettinsä oli murskautunut yhdellä sanalla: adoptoitu. Hän ei ollut enää se, joka hän oli luullut olevansa. Kuinka hän voisi olla äiti kenellekään, jos hän ei tiennyt edes kuka itse oli. Ainoa asia joka ajoi Kristeniä eteenpäin tässä tilanteessa, oli tarve löytää Emily. Hänen oli tehtävä ohjelma loppuun ja selvitettävä, mitä Emilylle tapahtui. Ehkä sitä kautta hän löytäisi jälleen myös itsensä.

Onpa tää jännää seurattavaa! Kiitos näistä tarinoista! Mä olen itse laiska kirjoittamaan joten tarinat jää aina vaan ajatuksiksi

Kylläpä minullakin suurin osa tarinoista jää ajatuksen asteelle, kun ei ole intoa tai aikaa toteuttaa tarinaa. Jo vuosia sitten kuvattuja kuvatarinoitakin taitaa edelleen olla muutama kirjoittamista vaille valmiina

Osa 7. Kohtalo

Nicholas kiirehti naisen perään, mutta kun hän pääsi ulos aseman ovista, oli nainen jo kadonnut. Ehkä se oli vain sattumaa, mutta Nicholas tiesi että hän oli nähnyt sen puuterirasian aiemminkin. Pettyneenä Nicholas vilkaisi kelloaan ja tajusi myöhästyvänsä tapaamisestaan. Hän huokaisi, tämä oli tapaaminen josta hän ei olisi halunnut myöhästyä. Hän toivoi vain, että kaupat eivät peruuntuisi sen vuoksi, että hän oli ryntäillyt kuin ääliö ympäri asemaa jonkun naisen perässä, vain koska hän luuli tunnistaneensa tämän puuterirasian.

Viikkoa myöhemmin Kristen oli kutsuttu takaisin studiolle. Oli aika kuvata loppuun hänen osuutensa ohjelmasta. Aiemmin hän oli jo joutunut vierailemaan paikassa, jossa Emilyn onnettomuus oli sattunut. Kuvaajat patistivat häntä itkemään mahdollisimman paljon, se kun vetoaa katsojiin. Kun Kristen oli kolmen oton ajan tuijottanut sillalla kaukaisuuteen, kuvausryhmä viimein kyllästyi ja hänen silmiensä alle pyyhkäistiin hieman ainetta, joka varmisti kyyneleet. Kaikki oli teennäistä ja valheellista, että Kristen tahtoi vain kirkua. Tänään koko hulluus viimein loppuisi, eikä hänen tarvitsisi enää ikinä nähdä näitä ihmisiä.


"Matkasi on tullut päätökseensä. Sinä löysit tätisi, mutta et ehkä sillä tavalla jolla olisit toivonut. Tuoko tieto tätisi kohtalosta sinulle kuitenkin lohtua?" Juontaja kysyi kasvoillaan myötätuntoisin ilme, johon hän kykeni. Kristeniä puistatti, hän ei voinut sietää tuota kaksinaamaista naista, mutta nyt ei ollut aika taistella, vaan antaa virran kuljettaa. "Kyllähän se tavallaan helpottaa, kun lopulta saa tietää tarinan lopun." "Mutta et ole kuitenkaan täysin tyytyväinen?" "En." Kristen myönsi. "Johtuuko se siitä että tämän matkan varrella et ainoastaan löytänyt tätiäsi, vaan menetit perheesi?" Juontaja kysyi saaden Kristen hämmentymään. "En minä ole menettänyt perhettäni." "On varmaan kammottavaa kuulla että ihmiset, joita olet pitänyt sukulaisinasi, eivät olekaan sinulle mitään sukua. Miltä tuntuu kun oma äiti onkin vieras ihminen." Juontaja tuijotti kiinteästi Kristeniä, jonka ilmekään ei värähtänyt, hän ei soisi näille ihmisille sitä riemua, että itkisi yhtään aitoa kyyneltä tässä kammottavassa ohjelmassa.


"Mutta ennen kuin vastaat Kristen, kutsutaan paikalle illan ensimmäinen vieras. Te tunnette hänet elokuvista, kuten Diivan elkeet ja Melkein kiinnostava. Nyt hän on päättänyt valloittaa musiikkimaailman uudella levyllään Minähän se vaan kehtaan. Toivottakaa siis tervetulleeksi..."


"... MARISHA MAAR!" Juontaja hehkuttaa lavalle astuvaa naista kuin talk show isäntä konsanaan. Ohjelman konsepti oli selvästi vaihtumassa. Kristen ei voinut ymmärtää mitä virkaa tuolla näyttelijällä saattoi olla hänen tätinsä tarinan kertomisessa. "Ihana yleisö. Mä rakastan teitä kaikkia!" Marisha lirkutti, irrottamatta katsettaan yleisöstä.


"Marisha. Kristenin tarina siis liikutti sinua niin paljon, että tahdoit tulla mukaan tähän ohjelmaan." "Siis todellakin. Mä niinku funtsin, että tossa on ohjelma joka mua kiinnostaa ja sit mä soitin mun agentille, että mähän olen sit mukana tossa ja niinhän mä nyt sitten niinku olen. Ihquu!" Marisha kiljui kilpaa yleisön kanssa. Kristen ei kyennyt sanomaan sanaakaan. Koko juttu oli yhtä suurta farssia. "No Marisha mitä sinä haluaisit sanoa Kristenille?" Juontaja kysyi. "Siis ihan ensteks osta mun levy ja kuuntele sitä, niin sustakin tulee taas tosi tosi ilonen. Sit kantsii ostaa kaikki mun leffat ja..." Kristen kuunteli kun nainen jatkoi omien tuotostensa häpeämätöntä mainostamista. Kristen vain istui jähmettyneenä ja koetti kadota.


Marisha pääsi lopulta oman litaniansa loppuun ja pienen tauon jälkeen lavalle marssitettiin uusi julkkisturhake. "Toivottakaa tervetulleeksi Isobarbie valvoo ohjelmasta tuttu IBV Tansku!!" Juontaja mylvi ja lavalle harppoi nainen, josta Kristen ei ollut koskaan edes kuullutkaan. Miksi minä lähdin tähän mukaan? Kristen kirosi mielessään typeryytensä. Olisihan hänen pitänyt tietää, hän oli kasvanut perheessä, jossa media oli aina läsnä, mutta hän oli kuvitellut voivansa käyttää mediaa omaksi hyödykseen. Mikään ei kuitenkaan ollut toiminut niin kuin hän oli kuvitellut, vaan julkisuus oli napannut hänet hampaisiinsa, eikä aikonut irrottaa, ennen kuin olisi saanut haluamansa. Viimein IBV-sarjan Tanskukin oli saatu pois lavalta ja oli aika päättää ohjelma. Kuten sovittua juontaja aloitti loppujuontonsa ja Kristen teeskenteli olevansa hyvin liikuttunut tästä kaikesta.


"Nyt on aika sanoa hyvästit Kristenille, mutta aina on aikaa loppuhalaukseen. Vaikka tämä jakso päättyykin, muistakaa että me Kadonneen metsästäjät jatkamme etsintöjä. Ensi viikolla etsimmekin sitten Mirjamin kadonnut äitiä, joten tulkaa mukaamme silloin. Hyvää yötä." Juontaja selosti, halaten vain puolittain Kristeniä. "Ja POIKKI!" Ohjaaja huusi ja juontaja irrotti otteensa Kristenistä, joka äkillisestä liikkeestä yllättyneenä horjahti, mutta onnekseen kaatui vain takaisin tuolille.


Juontaja ei puhunut enää sanaakaan Kristenille, vaan poistui vilkutellen yleisölle kuin suurikin stara. Kristenin olo oli tyhjä. Hän tiesi nyt mitä hänen tädilleen oli tapahtunut, mutta tarina tuntui silti keskeneräiseltä.


Takahuoneessa Kristen veti takin ylleen ja oli juuri poistumassa studiolta, kun joku huusi hänen peräänsä. "Kristen!" Mutta ennen kuin Kristen ehti kääntyä katsomaan äänen suuntaan...


... hän tunsi voimakkaan iskun päänsä takaosassa ja kaikki pimeni.


Kristen kaatui lattialle tajuttomana, eikä kyennyt tekemään mitään, kun hänen tyrmääjänsä tarttui häneen ja raahasi hänet mukanaan pimeään...

Osa 8. Herätyksiä

Studiolta poistuessaan Kristen ei ollut osannut aavistaa joutuvansa kolkatuksi ja kuljetetuksi kauas pois. Miksi hänen olisi pitänyt moista epäillä, eihän kenelläkään ollut syytä toivoa hänelle mitään pahaa. Vai oliko sittenkin? Ei kai kukaan tainnuta toista hyvissä aikeissa..?


Kristen makasi tajuttomana lattialla paksu peitto päällään. Hän ei nähnyt unia, vaan vain pimeyttä. Tuolla hetkellä maailmaa ei ollut olemassa Kristenille, mutta pian todellisuus iskisi jälleen hänen tajuntaansa.


Kristen säpsähti hereille. "Au!" Kristen huudahti ja painoi kätensä päähänsä noussutta kuhmua vasten. "Missä minä oikein olen? Mitä tapahtui? Kuka minua oikein löi?" Kristen pohti ääneen ja koetti ymmärtää mitä oikein oli tapahtunut. "Olet turvassa. Pahoittelen kovakouraista kutsuani."


Kristen kääntyi ympäri ja näki naisen istumassa tuolilla hatun lippa tiukasti kasvojen peittona. "Kuka sinä olet ja mitä haluat minusta? Mikä paikka tämä on? Vastaa!!" Kristen ärähti. "Vanha tuttu. Ehkä sinä muistat minut nyt." Nainen sanoi ja riisui hattunsa.


"Onko nyt parempi?" Nainen kysyi. "Emily?!" Kristen ei ollut uskoa silmiään. "Aivan, minä se olen. Kuulin että olit etsinyt minua, joten ajattelin tulla tervehtimään." Emily naurahti. "Oletko aivan sekaisin? Mikset tullut vain juttelemaan niin kuin normaalit ihmiset, vaan hyökkäsit kimppuuni?"


"Rauhoituhan Kristen kultaseni. Minun piti vain varmistaa, että olemme turvassa." Emily sanoi ja asettui istumaan lattialle Kristenin viereen.


"Olet hullu. Ei noin voi kohdella ihmisiä." Kristen tuhahti. "Pahoittelen. Sosiaaliset taitoni taitavat olla vähän ruosteessa. Sitä se erakoituminen teettää." Emily sanoi hymyillen. Kristen ei tiennyt miten reagoida Emilyyn. Toisaalta hän oli nähnyt paljon vaivaa Emilyn löytämiseksi, mutta alkoi näyttää että olisi kannattanut antaa menneiden pysyä haudattuina. "Sinunhan piti olla kuollut." Kristen totesi rauhallisesti.


"Älä huoli, se fakta korjaantuu pian." Emily sanoi ja pyyhkäisi puolihuolimattomasti kasvojaan. "Mitä tarkoitat? Miten niin korjaantuu?" Kristen kysyi ihmeissään. "Minulla ei ole enää paljon elinaikaa. Syöpä on pirullinen tauti, kun sen luulee voittaneensa se palaa koston kera." Emily hymyili onttoa hymyä. "Kauanko... kauanko olet..." Kristen ei kyennyt päättämään lausettaan.


"Todella kauan. Ensimmäisen kerran jo ennen kuin tapasin enosi. Oikeastaan syövän takia minä hänen kanssaan meninkin naimisiin. Kasvattiperheelläni ei ollut varaa hoitoihin ja he aikoivat lähettää minut pois kaupungista. Eivät kai kestäneet ajatusta kuolevasta ihmisestä nurkissaan. Siksi minä päätin etsiä oman pelastukseni." Emily selitti ja huokaisi. "Miksi sinä halusit jäädä kaupunkiin? Et kai enoni takia?" Kristen uteli. "En hänen takiaan. Hän oli vain keino päästä tavoitteeseeni. Kun menin hänen kanssaan naimisiin, minulla oli varaa hoitoihin ja kasvain saatiin poistettua. Muutaman vuoden näyttikin, että sairaus oli poissa, mutta toivoni oli turhaa. Eikä enää kukaan voinut minua auttaa, joten lähdin." Emily kertoi. "Mutta miksi lavastaa oma kuolemasi, etkö olisi voinut vain lähteä?" Kristen ihmetteli. "Koska hän olisi etsinyt minut." Emily sanoi hiljaa.


"Enoniko? Tuskin hän nyt sentään perääsi olisi lähtenyt, jos olisit selittänyt asian." Kristen sanoi, mutta Emily puisti päätään. "Ei enosi, vaan eräs toinen. Eräs jota rakastin enemmän kuin mitään muuta. Hänen takiaan minä lähdin. Parempi saada nopea päätös asioille, kuin katsoa vierestä, kun rakkaansa riutuu pois. Ehkä minä myös pelkäsin, että hän jättäisi minut, jos saisi kuulla sairauteni uusiutuneen." Emilyn ääni värisi kun hän puhui tuosta miehestä. "Nicholas? Oliko se mies veljeni?" Kristen kysyi ja vaikka Emily ei vastannut, Kristen näki hänen kasvoistaan, että arvaus oli osunut oikeaan. "Ei sillä ole mitään väliä. En minä siksi palannut. Tulin takaisin, koska sinä etsit minua ja siksi sinun on saatava se mikä sinulle kuuluu." Emily sanoi ja otti huoneen laidalla olleesta mustasta arkusta esiin korun.


"Tämä oli äitisi kaulakääty ja hän olisi halunnut sinun saavan sen." Emily sanoi ja ojensi korua Kristenille. "Äitini? Mitä oikein tarkoitat?" "Oikean äitisi. Ei sen kalsean lohikäärmeen, joka teeskentelee äitiäsi." Emily sanoi hymyillen. "Kuinka sinä voit tietää siitä ja jos tuo on äitini koru, miksi se on sinulla?" Kristen kysyi hämmästyneenä. "Minä tunsin hänet. Hän antoi korun minulle ja vannotti, että joskus antaisin sen sinulle." "Sinä tiesit koko ajan? Miksi et kertonut minulle?" Kristen parahti. Kaikki nämä vuodet ja kaikki muut tiesivät totuuden, eikä kukaan vaivautunut kertomaan hänelle. "Sinä olit niin nuori. Ei se olisi ollut reilua sinua kohtaan." Emily sanoi. "Miten niin ei olisi ollut reilua. Hän oli minun äitini, enkä minä edes koskaan tavannut häntä!" Kristen huudahti. "Olisin etsinyt sinut käsiini jo aiemmin, jos olisin tajunnut sinun yhä etsivän vastauksia. Luulin kaikkien vain unohtaneen minut ja totuuden äidistäsi." "Minkä totuuden? Kuka minun äitini oikein oli?" Kristen kysyi kiihtyneenä. "Unohda se. Se kuuluu menneisyyteen. Hän oli äitisi ja rakasti sinua todella paljon, se on kaikki mitä sinun tarvitsee tietää." "Minulla on oikeus tietää äidistäni. Kerro minulle Emily. Kuka hän oli?"


"Unohda se Kristen. Hän on jo poissa. Tämä koru on kuitenkin sinun. Ota se perinnöksi äidiltäsi." Emily sanoi ja painoi korun Kristenin käteen. "Minä en voi enää jäädä. Olen kertonut sinulle kaiken mitä minun pitikin ja nyt on aika sanoa hyvästi." Emily sanoi ja irrotti otteensa Kristenin kädestä. "Hetkinen. Minulla on vielä kysymyksiä ja sinä voisit vastata niihin." "Kristen kultaseni. Elämä on arvoitus, jos saisit kaikki vastaukset nyt niin eikö se pilaisi koko jutun." Emily sanoi hymyillen. "Erotkaamme kuitenkin ystävinä. Suothan minulle halauksen hyvästiksi?" Emily sanoi noustessaan ylös.


Hämmentynyt Kristen halasi Emilyä. Hän olisi halunnut kysyä vielä niin monta asiaa. Miettiessään mielessään kysymyksiä, jotka hän haluaisi vielä esittää Kristeniltä jäi huomaamatta mitä Emily teki. Kristen tunsi pienen piston niskassaan ja sitten maailma alkoi pyöriä hänen silmissään.


Emily piti tiukasti kiinni Kristenistä ja varmisti, ettei tämä loukkaisi itseään kaatuessaan. "Miksi?" Kristen sai kysyttyä. "Minä en ollut 16-vuotias kun tapasimme. Minä vain näytin nuorelta, joten onnistuin huijamaan sosiaaliviranomaisia. Halusin vain että tiedät sen."


"Miksi?" Kristen henkäisi. Hänen silmäluomensa tuntuivat raskailta. "Koska sinä olet minun tyttäreni. Elä hyvä elämä ja unohda minut." Emily sanoi ja sitten Kristenin maailma pimeni jälleen.


Kristen makasi omassa sängyssään levottomien kuvien vilkkuessa läpi hänen uinuvan mielensä.


Hän säpsähti hereille, kuin ihminen joka oli juuri nähnyt painajaista. Siltä se kaikki tuntuikin. Hänen päätään kivisti ja olo oli muutenkin epätodellinen. Mitä ihmettä oli oikein tapahtunut? Kuinka hän oli päätynyt kotiinsa? Kristen katseli ympärilleen, mutta kaikki näytti normaalilta. Ehkä koko juttu oli ollut unta. Emily ja kaikki se roska, sehän vaikuttikin niin feikiltä. Miksi Emily olisi kolkannut hänet ja vienyt johonkin piilokämppään kertoakseen olevansa hänen äitinsä. Kristen naurahti, mielikuvitus oli todella ylittänyt itsensä.


Kristen naurahti. Olipa vain todellisen tuntuinen uni. Hän nojasi sängyn reunaan ja päätti lähteä keittämään teetä, ehkä kuuma kuppi teetä selvittäisi totuuden. Yhtä asiaa, joka olisi selvittänyt asioiden oikean laidan välittömästi, Kristen ei huomannut poistuessaan huoneesta...


...nimittäin lattialla lepäävää korua.

Loppu.

Kiitos! Oli ihana lukea tätä jännää tarinaa

Oi oi oli kyllä jännä tarina! En yhtään arvannu! Oli hieno! <3